Teolliset kuvankäsittelyratkaisut ovat tulleet jäädäkseen, sillä koneille näköaistin antaminen on jo nykypäivää. Teollista kuvankäsittelytekniikkaa käytetään tuotantoprosessien automatisointiin monien teollisuudenalojen eri sovelluksissa – manuaalisia tarkastuksia voidaan joko tukea kuvankäsittelyratkaisuilla tai ne voidaan korvata kokonaan.
Kuvankäsittelyratkaisut ovat nykyään kehityksen myötä edullisempia, joten niillä voidaan parantaa teollisuussovelluksen tehokkuutta yhä alhaisemmalla kynnyksellä. Automatisointi onnistuu valokennoja ja teollista kuvankäsittelyä hyödyntävillä työkaluilla, joita voidaan käyttää esimerkiksi laadunvarmistukseen tai koordinaattien ja sijaintitietojen välittämiseen robotille.
Voit parantaa tuotteiden laatua, vähentää virheitä, ja optimoida prosesseja tehokkaan kuvankäsittelyteknologian avulla, kuvantaminen ja analyysit onnistuvat reaaliaikaisesti.
2D-Kuvankäsittely
2D-teknologian tärkeimpänä etuna on kuvioiden ja kontrastien tarkka havaitseminen eri muotoisten kohteiden pinnoilta, sekä epäsäännöllisyyksien ja vikojen tarkka tunnistus. Kun kerättävät tiedot perustuvat kontrastieroihin, 2D-ratkaisut toimivat erittäin hyvin. Kuvankäsittelyn suorituskyvyn optimoimiseksi voidaan käyttää eri tyyppisiä valonlähteitä, jolloin 2D-konenäkökamerat saavat tarkasti tallennettua kohteiden halutut ominaisuudet.
Koneisiin ja järjestelmiin integrointi tapahtuu helposti käyttäjäystävällisen ohjelmiston ansiosta. 2D-ratkaisut toimivat erinomaisesti mm. seuraavissa haasteissa ja kohteissa:



Olemme aiemmin julkaisseet artikkeleita 2D-kuvankäsittelyyn sopivista ratkaisuista, esimerkiksi kamerapohjaisesta koodinlukijasta, SICK Lector61x ja sensingCam SEC100.
3D-Kuvankäsittely
Toisin kuin 2D-tekniikassa, 3D-kuvankäsittelyssä pyritään hahmottamaan kohteiden muoto ja sijainti tilassa. Teolliset 3D-kuvankäsittelyratkaisut hyödyntävät syvyysnäköä tuottaakseen tarkkoja kuvia kohteiden geometriasta – kohteen muoto tai väri ei vaikuta toimintaan.
3D-kuvankäsittelyä käytetään esimerkiksi laadunvarmistuksessa ja robottinäkösovelluksissa, joissa tarvitaan tarkkoja mittauksia ja yksityiskohtaisia analyyseja. Käytettävissä on seuraavat tekniset ratkaisut:
Laserkolmiomittaus:
Lasersäde suunnataan kohteeseen ja kamera tallentaa heijastuvan valon.
Valon kulkuaikaan perustuva tekniikka:
Tämä snapshot-tekniikka mittaa ajan, jossa valonsäde kulkee kohteeseensa ja takaisin.
Stereotekniikka:
Tämä snapshot-tekniikka toimii ihmisen näköaistin tavoin yhdistämällä kaksi eri paikasta otettua 2D-kuvaa.
Esimerkkejä 3D-kuvankäsittelyn tuoteratkaisuista:



Teollisen 3D-kuvankäsittelyn tärkein etu on, että se tuottaa kohteesta yksityiskohtaisen 3D-kuvan. Sovellukset, joissa syvyys, tilavuus ja tarkat mittaukset ovat tärkeässä osassa, ovat erinomaisia 3D-kuvankäsittelyn sovelluskohteita.
Kysy lisätietoja: Hormel Oy
